Kesän päättäjäiset mökkitunnelmissa.

 Kesä alkaa olla lopuillaan ja kesän päättäjäistunnelmissa vilautan teille vähän kuvasatoa traditioksi käyneeksi mökkireissusta Ähtäriin. Katsokaa tätä terassia ja sen kaunista muotokieltä. Se oli todella rakkautta ensi silmäyksellä, kun silmäilin tätä terassia. Jämäpaloja oli jäänyt hurjan vähän tätä terassia tehdessä.
 
 Mökki ja kauniit halkopinot. Pidämme mökkielämästä, mutta nykyisessä elämäntilanteessa meillä ei olisi aikaa tai energiaa omalle mökille, kun kaikki aika ja energia kuluu oman pohjalaistalomme remonttiin. Toisaalta taas omassa kodissamme on mökkielämän elementtejä, lukuunottamatta vettä, mitä tuo vanha viljapelloksi kuivattu järvenpohja ei aivan täysin korvaa.
 
 Ihastuttavat kivikkoistutukset vetivät kameraa puoleensa.
 
 Kalastamista.
 
 Saunomista, paljun lämmössä istumista ja viilenevään iltaan lämmintä yltiöherkullista Moskovan pataa konjakkisnapsin kera. Pataan löytyy ohjetta vaikkapa täältä. Pakko sanoa, että tuo Moskovan pata oli ihan mieletön makuelämys ja suunnitelmissa on kaivaa hirvenlihaa pakkasen uumenista tätä herkkua varten ja testata itsekin tätä reseptiä.
 
Ihastuttavia tyyniä iltahetkiä. Ihmisen on hyvä olla, kun se voi katsella tulta ja veden pintaa samaan aikaan. Enää kahdeksan kuukautta, niin päästään aloittamaan uutta kesäkautta.
 
 
Kiitos tästä kesästä kaikille lukijoilleni. Olen suuresti kiitollinen teille siitä, että blogini on ottanut tuulta siipiensä alle ja lukijamäärät ovat tällä hetkellä enemmän, kuin olen uskaltanut toivoa.