Terassin herättäminen henkiin.


Terassi elvytettiin takaisin eloon Colorian Puuöljyllä. Niin kuin kuvasta näkyy, niin terassimme todellakin kaipasi akuutteja ensiaputoimia. Laiskuuttamme emme valinneet sitä perinteistä "pensselöi ja konttaa"-settiä, vaan pensseli sai jatkovarren ja näin ollen voidaan puhua työergonomiasta. Saimme terassille kauniin ilmeen yhdellä ainoalla käsittelykerralla ja pääsimme oletettua helpommalla.




Teimme värivalinnan, ensin kotona netissä tutkimalla värivaihtoehtoja ja lopullisen valinnan Seinäjoen värimiehillä mallilastuista. Meidän valintamme oli värikoodi 5088, mikä oli saanut nimen Turve. Sävynä olimme tähän "turvekylpyyn" erittäin tyytyväisiä. Kosteana pinta näytti yllättävän vihreältä, mutta väri tasoittui nopeasti.



 Sitten voimmekin porukalla ihmetellä, miten terassin öljyäminen on meiltä aiempina vuosina jäänyt? Olemmehan asuneet talossa jo kaksi vuotta. Olemme joutuneet priorisoimaan ja kaikkea tarpeellista ei ole millään ehtinyt. Edelliskesänä elettiin ilman keittiötä ja ilman suihkua, kun kylpyhuone, keittiö ja vessa olivat kaikki remontin alla. Viime kesänä keksittiin tehdä osittain romahtaneesta navetasta hääjuhlapaikka, vaikka meillä oli sisätiloissakin olohuone vesikatosta maapohjaan asti revittynä auki ja hääjuhlakin järjestettävänä siinä sivussa. Nyt voi vaan iloita, että vihdoin on aikaa öljytä terassia!


Aurinkoisena päivänä terassi kuivui nopsaan ja leikit saattoivat jatkua entiseen malliin. Colorian Puuöljyyn olimme erittäin tyytyväisiä, se levittyi helposti ja tasaisesti, ei tuoksunut voimakkaasti ja oli sävytettävissä melkein minkälaiseksi vain.



Näin suuri ero voi eri kuvien välillä terassin valmiissa sävyissä olla. Ylemmässä kuvassa on kuva otettu kokonaan varjon puolella ja alempi kuva kylpee osittain auringossa. Lopulliseen tulokseen vaikuttaa paljon myös se mikä terassin sävy on alkujaan ollut. Berninpaimenkoira Villa tuossa testailee alakulmassa Keijunmekkoa uutena makuelämyksenä kuvaajan "iloksi".

Lisää terassijuttua tulossa lähipäivinä ja fiilistelyä uusista puutarhakalusteista. Täällä tulee tänään vettä taivaan täydeltä ja keskitymme lasten kanssa kuluttamaan aikaa sisätiloissa.

Siskonpaneelisoppaa-blogia seuraat helposti blogin omalla Facebook-sivulla, tykkäämällä sivusta. Sivulla näet myös mukavaa extrasisältöä, mikä ei koskaan päädy blogiin asti. 

 Nähdään,
Tiina