Asuntomessuilla leikiteltiin pohjalaistaloilla.

Seinäjoen asuntomessut tarjoilivat pohjalaistalojen uustuotantoa. Oli ikävää, miten löyhästi talotehtaat olivat lähteneet tulkitsemaan pohjalaistaloa. Näissä perinteen pitäisi kulkea nykyaikaan, mutta osassa pohjalaistalokorttelin taloista, pohjalaistalon tunnisti enää ulkoisesta habituksesta ja siitäkin vain löyhästi. Messuilta löytyy erittäin moderneja pohjalaistaloja, joissa on enää vähän tai hyvin vähän perinteisille pohjalaistaloille tunnusomaisia piirteitä. Ihailen itse perinnerakentamista ja nämä pohjalaistalot eivät lunastaneet minun odotuksiani tältä osin. Ikävää, ettei alueen pohjalaistaloihin ole saatu mukaan parempaa esimerkkiä perinnerakentamisen hyödyntämisestä uudisrakentamisessa tai sitä alunperin suunniteltua paikalle siirrettyä pohjalaistaloa. Uudisrakentamisessa olisi pystytty tuomaan pohjalaistalon ominaispiirteitä esiin paljon selkeämmin kodin toiminnallisuuden siitä kärsimättä. Muille perinnerakentamisesta kiinnostuneille vinkiksi: asuntomessujen Talo Nuuka ja asuntomessujen oheiskohteena toimiva Widgrenin pohjalaistalo tarjoavat messujen parhainta antia, mikäli sinua kiinnostaa esimerkiksi ekologinen muoviton rakentaminen ja rossipohjarakenne tai ihan puhtaasti perinnerakentaminen.



Kohteesta 24. Kannustalo Pohjanmaasta löytyy paljon pohjalaistalolle ominaisia piirteitä. Tässä kohteessa on onnistuttu ja mikäli haluaa todella haluaa itselleen todella modernin pohjalaistalon, niin suosittelen lämpimästi tutustumaan tähän kohteeseen. Arkkitehti Kati Rasku ja sisustussuunnittelija Helena Karihtala ovat tehneet loistavaa työtä.



Kohde 31. Kimara Katariina on toinen suosikkini Seinäjoen asuntomessujen tarjoamista moderneista pohjalaistaloista. Kimara Katariina näyttää niin ulkoa, kuin sisältäkin eniten perinteiseltä pohjalaistalolta, vaikkakin vahvalla modernilla twistillä. Mikäli moderniin pohjalaistaloon pitää tuoda sauna sisälle, niin juuri tältähän sen pitääkin näyttää. Kimara Katariina on aktiivinen Facebookissa ja talon tapahtumia pääset seuraamaan TÄSTÄ.



Kohde 42. Mammuttikoti Villa Roihun ulkoiseen olemukseen on haettu pohjalaistalon mittasuhteita. Talo on tehty hirrestä ja näin ollen ollaan lähempänä pohjalaistalon syvintä olemusta, mutta kuitenkin hyvin kaukana perinteisestä pohjalaistalosta. Sisustus on toteutettu maalaisromantiikkaa ja modernia yhdistellen. Talon emännän elämänmakuista remonttiblogia voi kurkistella TÄÄLTÄ.



26. Passiivikivitalojen kosteusturvakoti nivoutuu todella löyhästi pohjalaistaloon. Kivitalonkin voi kuitenkin naamioida näyttämään hirsirakentamisen perinnettä edustavalta pohjalaistalolta. Kadulle päin kohde näyttää suhteellisen uskottavalta pohjalaistalolta. Sisustuksesta ei kannata pohjalaistaloa etsiä, mutta se saa mielenkiintoisuuspisteet rohkeista valinnoista ja vintage-tyylistä.


29. Fiskarhedenvillan Tupien Tupa. Viitteitä pohjalaistalosta ei tässäkään kohteessa juuri löytynyt sisälle astumisen jälkeen. Kuitenkin ihastuin Adalminan Helmen Annarina Yöntilän kätten jälkeen sisustuksessa. Annarina oli onnistunut tuomaan kotoisuutta kauniilla tavalla tähän kohteeseen.

Asuntomessuista vielä tulossa: DIY-kooste, sekä juttua Widgrenin perinnetalosta ja Talo Nuukasta.

Nauttikaahan kesäpäivistä,
Tiina